tiistai, 21. maaliskuu 2017

Koiran kanssa peuhailua

koira.jpg

Koira rakastaa tosi paljon ainakin meillä, kun on lumet sulamassa. Se ei taida oikein tykätä siitä kylmästä, varsinkaan tassuissa, joka kyllä helpotti hieman kun me hankittiin sille omat tossut. Nyt kuitenkin kun kevät alkaa häämöttää, ja se pääsee kävelemään taas tuolla "kuivalla" maalla, on se niin innoissaan että...

Ainoo ikävämpi puoli on vaan se, että toi meidän koira on tosi himona noihin ruohoihin, ja varsinkin kun se talven jälkeen pääsee niiden kimppuun, niin sitä ei saa oikein vetämälläkään pois niiden kimpusta. Ja sitten se syö ja jätystää niitä niin paljon, että helposti seurauksena on oksennus jossakin kohtaa päivää. Ei kiva, varsinkaan jos se tulee sisällä!

Oon yrittänyt hieman hillitä sitä noiden ruohotupsujen kanssa, mutta täytyyhän sen nyt vähän antaa niistä nauttia. Ei kuitenkaan liikaa, sillä siitä tulee ongelmia.

Muutenkin sen kävelyinto on nyt taas ihan eri tasolla kuin vaikka tammikuussa, ja meidän täytyykin pidentää lenkkien pituuksia taas kunnolla, kun tuota energiaa alkaa noin paljon olemaan. Tekee hyvää mullekkin, joten siinä mielessä ei valittamista. En nyt itekkään niin välitä liikkua pidempiä aikoja ulkona talvisin. En oo mikään talvi-ihminen jos totta puhutaan itsekkään.

Muuten oon yrittänyt keksiä jotakin hauskaa peliä ton koirulin kanssa näin kevääksi. Onko teillä jollain jotain hyviä ideoita hauskoista leikeistä ja peleistä, joita voisi pelata turvallisesti ja mieluiten ulkona tuollaisen noin 30 kiloisen koiran kanssa. Vinkkejä ja ideoita otetaan mielelään vastaan!

tiistai, 21. maaliskuu 2017

ATC- ja muitakin kortteja

Viikonloppuna ahkeroin pariinkin vaihtoon kortit. Sannalle lähti 18 korttia vapailla aiheilla ja Hilulle laitoin kahdeksan korttia. Kumpienkin pitäisi olla jo perillä, niin voin ne julkaista. Eilen tein pitkästä aikaa myös onnittelukortteja.

Sannan kanssa meillä oli pari viikkoa takaperin 18 kortin vaihto ja nyt otettiin uusi kierros. Korttien aiheita ei ollut taaskaan mitenkään rajattu, joten minun korttini ovat hyvinkin vintage-henkisiä. Sannan kortit sain myös jo viikolla ja niistä kuvat löytyvät tuossa sivupalkissa olevassa Saadut ATC-kortit -sivustolla.

kortit.jpg

Hilun kanssa meillä oli aiheina vintage (2kpl) ja postimerkki (2kpl) sekä yhdet kortit aiheilla kissa, vauva, keiju ja auto. Sain muistaakseni Siniltä blogiarvontavoittona postimerkkejä, niitä on ollut kiva käyttää korteissa. Harmittaa kun luovuin omistani. Vikeltä saamani postileimat ovat jo loppu, mutta hän on luvannut laittaa minulle niitä lisää seuraavan vaihdon kylkiäisenä. Hilun kortteja on ole vielä saanut, mutta laitan niistä sitten kuvan tuohon sivulle, mihin muutkin saadut kortit.

Tavallisia onnittelukorttejakin olen tehnyt pitkästä aikaa. Huomasin, että elokuussa muutama ystävä täyttää vuosia eikä heille ole kortteja. Yleensähän teen pitemmäksi aikaa kortit kerralla valmiiksi. Olen blogeissa ihastellut muiden kortteja ja nyt koitin itsekin vähän samaa tyyliä. Materiaalini ovat rajoitetut, mutta mielestäni ihan kivat kortit sain aikaiseksi.

 

Minulta on tainnut jäädä julkaisematta siskoni miehelle mennyt kortti. Tein sen jo aikaisemmin, mutta synttärit olivat vasta nyt. Kortti on 3D-tekniikalla tehty ja ihan kiva, vaikkei ehkä kovin miesmäinen.

 

Yksi vauvakorttikin on jäänyt esittelemättä. Juuri tutkailinkin, että minulla on valmiina kolme poikavauvalle tarkoitettua korttia, mutta ei yhtään tytöille. Tämä moka pitää korjata jossain vaiheessa.

 

tiistai, 21. maaliskuu 2017

Decoa ja uusi alku

Edellisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt aikaa vanhassa blogissa, vaikka koko ajan on jotain tullut tehtyä. Nyt on paras hetki purkaa tuota sumaa, sillä perjantain ja tämän päivän aikana posti on kiikuttanut minulle yhteensä kahdeksan decoa. Siinä riittääkin koristeltavaa hetkeksi! Pari atc-vaihtoakin on sovittuna ja yhteen ryhmävaihtoon juuri ilmoittauduin, vaikka minun pitikin pitää niistä taukoa. Käsitöiden puolelta työn alla on Koukussa-kirjan Ensiapulaukku.

Tilasin Paperikierteestä 30x30 scräppipapereita ja koska joukossa oli muutama vahvempi kaksipuoleinen paperi, kokeilin tehdä Viken ohjeella atc-korttikoteloita. En ainakaan vielä ole koristellut koteloita mitenkään, koska ovat mielestäni ihan kivoja ilmankin. Yksi koteloista (vihreä) matkasi jo Sannalle atc-vaihdon yhteydessä.

deco1.jpg

Sannan kanssa tosiaan vaihdettiin 18 atc-korttia vapailla aiheilla. Sannan kortit olen lisännyt tuonne Saadut atc-kortit -sivulle ja tähän laitan kuvan omistani. Jotenkin kummasti korteissani painottuu tuo vintage. Oli ihan kiva tehdä kortteja pitkästä aikaa ja kyllä tuo vapaa aihe inspiroi kaikista eniten, vaikka sitä aluksi karsastinkin. Uusi samanlainen vaihto ollaan jo sovittu ja se on ainakin minun osaltani jo hyvässä mallissa, 11/18 korttia tehtynä.

 

Viken Retro-deco kävin minun luonani pyörähtämässä. Hetken kyllä sai miettiä, että mitä siihen tekisi. Tykkään retrosta aiheena paljonkin, mutta minulla ei ole oikein mitään siihen sopivaa materiaalia. Teinkin sitten tutkimusmatkan netin syövereihin ja kaappasin sieltä mukaani kuvan 70-luvun lastenvaunuista. Omaa lastani en pukisi joustofroteeseen ja samettiin, mutta silti jonkin niissä vaatteissa ja tavaroissa viehättää.

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto